Kiire - kirous vai sopiva elämäntapa?

Elän kiireistä elämää (niitä elämän ruuhkavuosia, joita kuulemma vielä ikävöi). Minulla on 10-vuotias lapsi, asumme kaksin, työ on vaativaa ja harrastaakin pitää. Eineksiä ei voi olla kuin hätätapauksessa ja kodin pitää olla kunnossa. Tässä kohtaa palaamme ensimmäiseen lauseeseen. Elän kiireistä elämää.

Olen menneiden vuosien aikana miettinyt useasti sitä, missä menee järkevyyden raja kaikessa kaaoksessa ja tekemisen määrässä. Haikailen vapaapäiviä ja sitä hetkeä että voisi vaan olla. Yleensä loka- ja joulukuussa sekä maalis- ja kesäkuussa koittaa se hetki että paketti levähtää ja hermot meinaa mennä. Ensimmäiset merkit ovat tavallistakin lyhyempi pinna, avainten unohtelu ja päivissä sekoilu (onko tänään maanantai ja pitikö meidän nähdä tiistaina vai tulitko sä tänään ja miten se meni...). Joulu- ja kesäkuussa pelastaa loma, loka- ja maaliskuussa ei mikään, ellei tajua ottaa päivää vapaata tai vaan pakolla hillitä tahtia.

Nyt elämme tammikuun ensimmäistä päivää, vaikkakin sen viimeistä tuntia. Minulla on vihdoin ollut tänään täydellisen tekemistyhjä päivä, enkä ole poistunut kotoa kuin kävelylle. Tosin eiliset yövieraat lähtivät vasta päivällä ja lapseni luokkakaveri saapui yökylään iltapäivällä. Periaatteessa elämää on siis ollut ympärillä, mutta varsinaista tekemistä, puunausta tai kokkausta ei ole ollut. Luulisi että olisin nyt onnellinen ja latautunut, mutta kaikkea kanssa! En muista päivää kun olisin ollut yhtä tylsistynyt, ylensyönyt ja henkisesti väsähtänyt kuin nyt. Missä on vika?

1. Onko niin että olen niin ylivirittyneessä tilassa etten osaa relata kun siihen on täydelliset olosuhteet? (Eli tarvitsen kipeästi ammattilaisen apua)
2. Onko niin että rentoudun tekemällä en lekottelemalla? (Eli kaikki maailman aivotutkijat ja muut asiantuntijat ovat väärässä - maailmassa on yksi, joka ei tarvitse lepoa kuten muut...)
3. Pitäisikö mennä meditaatiokurssille että oppisin olemaan tässä hetkessä ja nauttimaan rauhasta? (Kamala vaihtoehto)
4. Vai pitääkö pitää huoli siitä ettei tällaisia päiviä osu enää kohdalle? (Ainakaan huomenna)

En tee uudenvuodenlupauksia koska niistä ei tule muuta kuin stressi. Olen kuitenkin toivonut joka vuosi ja yrittänyt antaa näiden toiveiden johdattaa elämässä.

Jossain vaiheessa toivoin tuskaisesti parisuhdetta ja laihtumista (*krooh*). Tämän päiväisten tuntemusten jälkeen vuoden 2011 johtava ajatus ja toive voisi olla tasapainoisempi ja rennompi elämä. Tasapaino tekemisen ja vähemmän tekemisen, kodin ja työn, liikunnan ja levon, pedantin vaativan ja rennon sekä mukavan äidin ja ihmisen välillä.

Mutta mitäs tämän tylsistymisen kanssa ottaen huomioon toiveeni? Huomenna en aio jäädä kotiin "rentoutumaan" vaan mennä laskettelemaan vuoden ja talven ensimmäistä kertaa! Pelkkä ajatus piristää. Sitten kun sen tekee vielä rennosti ja ostaa vaan muutaman tunnin hissilipun niin päivä on pulkassa. Näin!

Hyvää ja tasapainoista uutta vuotta!